Uuden ajan verho

1970-luku jatkoi edellisellä vuosikymmenellä voimallisesti alkanutta muovin aikakautta. 

Se näkyi myös monissa Finlaysonin tuottamien sisustustekstiilien materiaaleissa.

Laadukkaat puuvillaiset Ilona-verhot jatkoivat voittokulkuaan. Myös jo aiemmin suositut, hyttysverkkoa muistuttavat, tekokuituiset Marquisette-verhot ostettiin monen saunan pikkuikkunaan. 

Silti 1970-luvun suosituimmat tekokuituverhot olivat laatunimeltään Kero-Shantung, Kerolet, Kerolux tai Akrina. Nämä verhot kudottiin akryylilangasta. Erot eri laatujen välillä syntyivät kangasleveyksistä, filamenttikuidusta kehrätyn langan ominaisuuksista ja sidoksista.

Iso osa akryylisten verhotekstiilien viehätyksestä oli harva sidos, joka päästi hyvin valoa lävitseen.

Kaarina Kellomäki: Verhokuosi Kero-Shantung-laadulle, 1975. Finlayson Oy. Forssan museo.

Finlaysonin henkilöstölehti Yhdyslanka kertoi akryyliverhojen muista hyvistä puolista: akryyliverho oli kevyt, kuvioiden värit kestivät valoa ja tekstiili piti muotonsa. Dralon-akryylistä tehty verho tuntuu villalta. Jotkut akryyliverholaadut puolestaan muistuttivat pellavaa. Tätä lehti ei kerro, mutta toisin kuin mainitut luonnonkuituiset vastineensa, akryyli sopi paremmin massatuotantoon ja suurteolliseen tuotantoprosessiin.

Kero shantung-laatuinen verho, 1970-luku.Lev. 150 cm. Finlayson Oy. Kuosi: Jukka Vesterinen.

Aikakauden tyylin mukaisesti Kero-verhojen kuviot olivat usein jättimäisiä. Näin mm. Jukka Vesterisen suunnittelemassa verhokuosissa - kuosi ja sen luonnos oheisissa kuvissa. Vesterinen suunnitteli kuosinsa mieluiten samaan kokoon, jossa ne toteutettiin. Näin tekivät monet muutkin suunnittelijat. Akryyliverhojen kuosit olivat joko Forssan ateljeen suunnittelijoiden, kuten Vesterisen, tai ostoja freelancereilta, kuten tässä postauksessa olevat Kaarina Berglundin ja Pirkko Latvateikari-Valkaman kuosit. 

Jukka Vesterinen: Luonnos verhokankaan kuosiksi, 1975. Guassi ja huopakynä. Finlayson Oy. Forssan museo.

Verhokangas, laatua Kerolux, kuosi: Kaarina Berglund, Finlayson Oy. Forssan museo.

“Uskaltaa ennustaa, että luonnonkuitujen osuus pienenee ja tekokuitujen osuus suurenee”, totesi insinööri Marjatta Oksanen Yhdyslangassa vuonna 1972. 

Sitaattiin kiteytyy 70-luvun usko ja kiinnostus muovipohjaisiin materiaaleihin. Tekstiilien lisäksi tämä näkyi ajalle tyypillisissä kovamuovisissa huonekaluissa ja muovipinnotteissa.

Tänä päivänä tekstiiliteollisuuden käyttämien muovipohjaisten kuitujen ongelmallisuus on tiedossa. Mikromuovi ekosysteemissä on uhka, jota ei täysin enää voida edes torjua.

Verho Kerolux-laatua, kuosi Pirkko Latvateikari-Valkama, Finlaysonin syyskokoelma v.1975. Forssan museo.

1970-luvullakaan akryylisten valoverhojen läpi siivilöityvä rauhallinen päivänvalo ja verhot tunnelmanluojina eivät riittäneet pitämään menekkiä ylhäällä loputtomiin. Vuosikymmenen edetessä, öljykriisin kurituksessa, raaka-aineiden hinnat nousivat. Lisäksi aidot luonnonmateriaalit, imitaatioiden sijaan, ja luonnollisuus trendinä olivat noususuunnassa.

Museokokoelmien kerolaatuiset verhot kertovat kuitenkin osuvasti ajastaan.

Kristiina Huttunen

Lähteitä:

Yhdyslanka, 3/1970

Yhdyslanka, 6/1972

Yhdyslanka 4,6/1976